Kuvantaminen (Röntgen)

Carean kuvantamistoiminnot siirtyivät HUS:lle 1.1.2017. Kuvantamispalvelut jatkuvat ennallaan, eikä muutos vaikuta potilaiden hoitoon. Toiminnallinen yhdistäminen on tarkoitus toteuttaa vuoden 2017 aikana, ja tämän jälkeen potilaat voivat vapaammin valita tutkimuspaikkansa Carean ja HUSin alueella.

Kuvantamistutkimuksiin tullaan lääkärin lähetteellä. Hoitava lääkäri lähettää sinut tutkimuksen pohjalta ja harkintansa mukaan sopivaan kuvantamistutkimukseen. Kuvantamisyksiköissä röntgenhoitajat ja röntgenlääkärit tekevät tutkimuksen lääkärin lähetteen perusteella.

Kuvantamisyksiköissämme työskentelevät ammattitaitoiset kuvantamisen erikoisosaajat: radiologian erikoislääkärit, erikoistuvat lääkärit, röntgenhoitajat, lähi-/perushoitajat, palvelusihteerit ja tutkimusapulainen.

Monipuoliset menetelmät

Kuvantamistutkimuksiin käytetään eri menetelmiä sen mukaan, mitä halutaan tutkia. Yleisimpiä kuvantamistutkimuksia ovat tavalliset luuston ja keuhkojen natiiviröntgenkuvaukset. Kuvantamislaitteet perustuvat eri tekniikoihin, esimerkiksi perusradiologisissa tutkimuksissa käytetään röntgensäteitä kun taas magneettitutkimus perustuu vahvaan magneettikenttään. Kuvantamistutkimukset ovat pääsääntöisesti kivuttomia tapoja tutkia ihmiskehoa.

Tutkimusvalikoimaamme kuuluvat eri alueiden natiivitutkimukset (tavanomaiset röntgentutkimukset), mammografiat, varjoaine-, angiografia-, ultraääni- ja tietokonetomografiatutkimukset sekä magneettikuvaukset ja radiologiset toimenpiteet.

Sujuvuutta digitaalisuudella

Ajantasaisella välineistöllämme saamme kaikki kuvat digitaalisina. Kuvat otetaan joko kuvalevylle ja luetaan digitaalisiksi kuvanlukijassa tai kuvataan suoradigitaalisella laitteella. Kuvat siirretään tietojärjestelmään, jonka avulla kuvia voidaan käsitellä, hakea ja katsella. Heti, kun kuvat on viety tietojärjestelmään, ne ovat hoitavan lääkärin ja röntgenlääkärin käytettävissä heidän omilta työasemiltaan. Lopuksi kuvat ja lääkärin antama lausunto arkistoidaan sähköiseen arkistoon. Tarvittaessa kuvat voidaan polttaa CD-levylle.


Lisätietoa säteilyn käytöstä terveydenhuollossa sekä tietoa tavallisimmista tutkimuksissa käytetyistä säteilyannoksista saat Säteilyturvakeskuksen verkkosivuilta www.stuk.fi.

Tutustu HUS Kuvantamiseen tästä.